Tervetuloa Tehtaanpuiston yläasteen omaan blogiin! Täällä seuraillaan koulumme arkea ja vähän juhlaakin Itä-Helsingissä, Vuosaaressa.

perjantai 29. toukokuuta 2015

Ysien juhlassa maljoja, puheita, selfieitä

Juhlan alussa kaikki ysiluokkalaiset saivat ruusun sekä
Pommac-maljan ja coctail-paloja. Tarjoilijoina ja
tarjoilujen valmistajina oli muutama 8.-luokkalain
9F:n luokanvalvoja Terhi Suni odottaa, että
pääsee jakamaan ruusut omille yseilleen
ja kaappaamaan heidät samalla syliinsä.

Vuoden opettajaksi valittu Jari Sipilä otti puheensa lopuksi selfien, liekö elämänsä ensimmäinen? :-)))

Rehtorin kevätjuhlapuhe 29.5.2015

Arvoisat oppilaat, kutsuvieraat, opettajat ja muu henkilökunta

Tämän kevätjuhlan esitysten yksi teema on ollut aika sekä vuorovaikutus eli ihmisten välinen puhe. En aio kuluttaa aikanne pitkään puhumalla, sillä tiedän että suurimmalla osalla teistä on mielessä muut mielenkiintoisemmat asiat kuin rehtorin kevätpuhe.

Kiire tai paremminkin ajan puute on yksi länsimaisen yhteiskunnan suuri haaste asioiden toivotaan tapahtuvan nopeasti. Liika kiire voi kuitenkin tappaa luovuuden. Siitä voikin seurata, että enemmän on vähemmän. Tällöin määrä korvaa laadun. Eli joskus kannattaa keskittyä tekemään vain muutamaa asiaa rauhassa, jotta lopputulos olisi parempi. Näin vähemmän on enemmän. Tämän vuoksi aion puhua tänä keväänä vähemmän kuin vuosi sitten.

Ajan puute voi vaikuttaa myös vuorovaikukseen eli ihmisten väliseen puheeseen. Liian usein tapahtuu niin, että meillä ei ole aikaa jutella koulu- tai työkaverin kanssa. Valitettavan usein myös tapahtuu, että me emme kuuntele aidosti mitä meille sanotaan. Aito vuoropuhelu ihmisten välillä edellyttää sitä, että me kuuntelemme ja ennen kaikkea kuulemme oikeasti sitä mitä meille sanotaan.

Hyvän keskustelun tunnusmerkkejä ovat ystävällisyys ja keskustelukumppanin kunnioitus. Keskustelija siis arvostaa keskustelukumppaniaan ja saa sitä kautta takaisin vasta-arvostusta. Koulussa hyvä keskustelu tarkoittaa esim. sitä, että oppilaskaverille puhutaan ystävällisesti ja että hänen puhettaan kuunnellaan. Opettaja neuvoo, auttaa, kannustaa ja tarpeen vaatiessa myös asettaa rajoja oppilaille - hän siis edistää omalla toiminnallaan hyvää keskustelua. Oppitunti on onnistunut ja kaikilla on ollut hyvä olla kun sekä opettajan ja oppilaitten keskinäinen puhe on ollut arvostavaa ja ystävällistä. Rumat sanat eivät kuulu oppitunnille.

Tässä salissa istuu 124 oppilasta, jotka saavat huomenna peruskoulun päättötodistuksen. Heidän yhdeksän vuoden urakkansa on päättynyt. Oppilaat ovat oppineet tärkeitä taitoja ja tietoja tulevaisuutta varten. He ovat myös oppineet mitä hyvä puhe ja aito vuorovaikutus ovat. Tuttu ja turvallinen peruskouluaika on kohta heille taakse jäänyttä elämää – edessä ovat jatko-opinnot, työelämä ja jäähyväiset Tehtikselle. Toivon, että Tehtiksen oppilaat pitävät yhteyttä toisiinsa yläasteen jälkeen. Hyviä kavereita ei ole koskaan liikaa.

Haluan kiittää kaikkia oppilaita ja koulun aikuisia hyvästä työstä – kiitos, te olette tehneet Tehtiksen lukuvuodesta hyvän.

Seuraavaksi opettaja Pauliina Kokkinen ja apulaisrehtori Jari Sipilä lukevat kaikkien stipendin saajien nimet. 9. luokkien stipendit jaetaan tänään salissa. Pyydän 9. luokan oppilaita hakemaan stipendit vasta kun viimeisin 9. luokan stipendin saajan nimi on mainittu. 7. – 8. luokkien stipendit luokanvalvoja jakaa kotiluokissa huomenna lauantaina. Pyydän, että taputukset tapahtuvat lopuksi, kun kaikkien stipendiensaajien nimet on sanottu.

STIPENDIT lukuvuosi 2014–2015

Lastensäätiö, 100€                    
9C Elina Hirvonen         
9F Markku Kitunen        

Tsemppistipendi                                 
9A Samu Sela
9B Nora Rokala

Erinomainen menestys,
 9A Milla Hänninen
Kuvataide 9A Piibe-Liis Belõi
Kirjallinen ilmaisu, 9A Johanna Koivunen
Liikunta, 9F Juho Järvinen ja 9E Netta Tuusjärvi
Musiikki, 9E Henrik Lämsä
Kotitalous (Vuosaaren Martat), 9B Noora Nakari ja 9C Martta Mäntyniemi
Luonnontiede, 9F Jenna Virtanen
Ruotsin kirjapalkinto, 9B Milla Silander
Tehtis-paidan suunnittelija 9B Aleksanteri Valtavirta
Hymypoika, 9C Samu Luoma
Hymytyttö, 9H Siru Bhandari

Vuosaaren Lions ry:n jakamat Leijona-stipendit 50€

9A Tiia Kokkonen
9B Tova Finel
9C Tuulia Vuorenmaa
9D Salla Hartonen
9E Viola Tschesmenski
9F Venla Punttila
9H Abdulkhafar Hussein
9I-J Henrik Kosonen 

8. luokkien stipendit

Reilu kaveri (Demi), 8C Ariana Krasniqi 
Teknologiastipendi, 8F Antti Chen          
8A Laura Häkkinen8B Anita Koskinen
8C Laura Höyhtyä
8D Bashkim Grepi
8E Sharon Laine
8F Pinja Konttinen
8G Amun Egeh
8I-J Emilia Ababio

7. luokkien stipendit

7A Salla Jylhä
7B Anna Huju
7C Sofia Vuorenmaa
7D Janina Kaukomaa
7E Saga Ukkonen
7F Jutta Tiilikainen

Pertti Tossavainen
rehtori

Kuvat ja teksti Pertti Tossavainen
 
torstai 28. toukokuuta 2015

Seiskojen retki Aurinkolahteen

Tukioppilaat halusivat perinteiseen tyyliin muistaa seiskaluokkalaisia yhteisellä retkellä Aurinkolahden rannalle. Retkellä nautittiin hyvästä seurasta sekä vuoden ensimmäisestä kesäpäivästä ja sen tuomasta upeasta auringon paisteesta. Fiilis oli leppoisan letkeä!  
"Än-yy-tee NYT!" Seiskat haastoivat tukarinsa köydenvetoon!
"Nyt täysii! Jaksaa, jaksaa!" Tiukkaakin tiukempi vääntö päätyi lopulta seiskojen voittoon.
Voisi sen kolmanneksi viimeisen koulupäivän huonomminkin viettää! Ihanaa kesää toivottavat koko tukariporukka sekä ohjaajansa Anna P. ja Mia!

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

9B:n leirikoulu Tallinnaan

9B-luokka oli leirikoulussa Tallinnassa 19.5.2015. Tässä pätkiä matkan varrelta.

Automatka länsisatamaan. 

Raportointi kannattaa aloittaa heti Länsisatamassa.

Meillä oli paikat aamupalan toiseen kattaukseen. Aamupala oli runsas ja maittava.

Perillä Tallinnassa meitä odotti oma bussi ja opas. Ensimmäinen kohteemme oli  Lennusadamin merimuseo, jossa oli mm. ihan oikea sukellusvene!

Museon jälkeen teimme kiertoajelun, kävimme syömässä ja shoppailemassa.

Väsyneitä mutta onnellisia matkalaisia nähtiin iltalaivassa paljon.

Oli kivaa koko seurueen mielestä!

T. 9B, Mia ja Jaana

Tekstit: Jonatan ja Mia
Kuvaraportointi: Jonatan

maanantai 25. toukokuuta 2015

Oppilaskunnan huoneen tuparit

Oppilaskunnan upouuden kokous- ja oleskeluhuoneen tupaantulijaisia vietettiin maanantaina 25.5. Oppilaat kävivät luokittain tarkastamassa uudet, upeat tilat.

Seinä täyttyi päivän aikana mitä merkillisimmistä viesteistä ja puumerkeistä, kun oppilaat jättivät siihen jälkensä.
Herkkupassilla sai itse kukin lunastaa suorastaan suussa sulavan maukkaan viiksidonitsin!

Paikalla meininkiä seuraamassa oli muiden muassa oppilaskuntatehtävät jättävä ohjaaja Riikka.
Myös Smooth Step-tanssikoulun hurmaavat opettajat kävivät näyttämässä taitojaan.

Pesisottelu ysit vastaan opet

25.5.2015 pelattiin pesisklassikko: ysit vastaan opet. Kaikki oppilaat olivat katsomassa ottelua.

Matsi oli tasainen ja reilu, opet voittivat 6-5.

Tyytyväiset opettajat :)

tiistai 19. toukokuuta 2015

Äitienpäivää köksänluokassa

Tänään tuli sitten vietettyä äitienpäivää. Sen takia me ei tehty mitään varsinaista pääruokaa. 

Juhlan keksijä  Jarvis oli menettänyt äitinsä vuonna 1905, ja se sai hänet ajattelemaan, ettei äitejä otettu yhteiskunnassa tarpeeksi huomioon. Ensimmäinen äitienpäiväjuhla vietettiin vuonna  1907 kaikkien äitien muistoksi. Sen jälkeen vuonna 1914 USA:n presidentti Woodrow Wilson julisti äitienpäivän viralliseksi juhlapäiväksi. Siitä lähtien me olemme muistaneet meidän ihania äitejä erityisesti toukokuun toisena sunnuntaina. Tässä on teille vinkkejä siitä mitä voitte tehdä äidille aamupalaksi!
 
Kinkkumuffinssit
2 dl vehnäjauhoja
2 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1 tl oreganoa ja basilikaa
2 dl maitoa
2 munaa
½ dl öljyä
1 dl juustoraastetta
1 dl kinkkusuikaleita
 
1.       Mittaa kaikki aineet ohjeen järjestyksessä kulhoon. Sekoita kaapimella.
2.       Jaa lusikalla muffinssivuokiin.
3.       Paista 225 asteessa noin 10 min.
4.       Ohjeesta tulee 12 muffinssia.
 
Mustikkasmoothie
2 dl jogurttia
2 dl maitoa
2 dl mustikoita
1-2 rkl sokeria
1-2 rkl kauraleseitä
Sekoita kaikki aineet korkeassa kannussa sauvasekoittimella.
Bananasplit vohvelit
4 dl maitoa
1 muna
1 rkl sokeria
1 tl vaniliinisokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ dl öljyä
Banaania
50 g suklaata

Kermavaahto
2 dl kermaa
1 tl vaniliinisokeria
1 tl sokeria
1.       Valmista vohvelitaikina sekoittamalla kaikki aineet keskenään.
2.       Paista vohvelit vohveliraudalla.
3.       Vaahdota kerma ja sokerit
4.       Sulata suklaa pienessä muovipussissa mikroaaltouunissa pätkittäin.
5.       Asettele vohvelit, banaani, kermavaahto ja suklaa kauniisti tarjolle.

Anita 8B

torstai 7. toukokuuta 2015

Cheerleadingia liikuntatunnilla

Iloista meininkiä cheerleadingin merkeissä liikuntaluokkien tunneilla. Mukana temppuilemassa ovat niin pojat kuin tytötkin.

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Erotusmenetelmien harjoittelua kemian tunnilla

Kemiassa 7F-luokka opiskeli eri tapoja, joilla seoksen aineet voidaan erottaa toisistaan. Teoriaopiskelun jälkeen oli aika siirtää tiedot ja taidot käytäntöön. Oppilaat saivat eteensä hiekan, ruokasuolan ja rautajauheen seoksen. Heidän tehtävänään oli ratkaista, kuinka nämä aineet saataisiin erotettua toisistaan.

Nopeasti oppilaat keksivät, että magneetin avulla saa erotettua rautajauheen. 

Seuraavaksi piti pohtia, kuinka erottaa hiekka ja ruokasuola toisistaan. Monet tiesivät, että ruokasuola liukenee veteen ja hiekka ei. Tätä tietoa hyödyntäen he lisäsivät seoksen joukkoon pienen määrän vettä ja suodattivat syntyneen liuoksen. Suodattamisessa käytettiin suodatinpaperia, suppiloa ja keittopulloa. Näin hiekka saatiin erotettua suolavedestä.

Viimeisenä vaiheena oli ruokasuolan erottaminen vedestä, mikä onnistui haihduttamalla. Kaasupoltin ja kuumennusvälineet otettiin avuksi, jotta haihduttaminen kävisi nopeasti.

Lopputulos oli halutun kaltainen. Ruokasuola, hiekka ja rautajauhe oli saatu erotettua toisistaan.  

Lopuksi tehtiin työstä yhteenveto vihkoon erotuskaavion muodossa.

Kuvat: Rami Rahmeh 7F

tiistai 5. toukokuuta 2015

Uusien tukareiden päivä

Tänään Kallahden nutalle kokoontui yksi ensi lukuvuoden tärkeimmistä porukoista eli uudet tukioppilaat. Leikittiin, puhuttiin ja suunniteltiin tulevaa sopivassa suhteessa. Jo nyt joukko osoittautui reippaaksi ja lämminhenkiseksi. Ei mitään hätää, uudet seiskat, tulette olemaan hyvissä käsissä! 

Kuvassa valikoima tukaritulokkaita. Kuvasta puuttuvat Krista ja Miko.

JOPO:n retkiä

Leirikoulu
Lähdimme leirikouluun torstai aamuna kohti Vihdin leirikeskusta. Kun saavuimme leirikeskukseen veimme tavarat huoneisiin, jonka jälkeen oli tutustumisleikkejä, ulkopelejä ja meikkauskisa eli tytöt meikkasi pojat ja pojat meikkasi tytöt ja niistä valittiin hauskimman näköinen ja parhaat palkittiin esim. karkkipussilla, jonka jälkeen oli ruoka. Ruoan jälkeen oli vapaa-aikaa, jonka jälkeen mentiin iltanuotiolle ja iltapalalle. Nuotiolla paistettiin makkaraa ja siinä samassa oli sauna, sen jälkeen siirryttiin takaisin päärakennukseen jossa sai valvoa,nukkua tai tehdä mitä mieleen tuli tietysti koulun sääntöjä noudattaen (päihteettömyys). Seuraavana päivänä menimme aamupalalle, sitä mukaan kun oli syönyt sai lähteä pakkaamaan tavaroita, jonka jälkeen oli vapaa-aikaa ja sen jälkeen lähdettiin bussilla takaisin kohti Vuosaarta.

Seikkailutalo
Elokuussa 2014 lähdimme aamulla seikkailutalolle, joka sijaitsee Kallahden koulun vieressä. seikkailutalolla pelasimme erilaisia ryhmäyttämis leikkejä sen jälkeen oli ruoka ja korikiipeily mahdollisuus, jonka jälkeen sai lähteä.

Valokuvaustyöpaja
Kokoonnuimme päivällä Vuotalolle, jossa oli  Valokuva työ-paja, jota veti  helsinginkaupungin taidemuseon henkilökunta. Palasimme takaisin Vuotalolle jossa tulostimme kuvat ja lähdimme kotiin.

Eduskuntatalo
Syyskuussa 2014 kokoonnuimme aamulla Rautatientorille, josta lähdimme kohti eduskuntataloa. Ensimmäisenä menimme läpi turvatarkastuksen, jonka jälkeen odotimme opastamme aulassa. Hänen saavuttuaan lähdimme kierrokselle. Siirryimme marmoriportaita ylös ja pysähdyimme pienoismallin kohdalle, jossa oppaamme selitti vähän eduskuntatalon historiaa sekä alueen arkkitehtuuria.  Kävimme myös salissa, jossa pidetään kaikki haastattelut ja kahvitukset, jatkoimme kierrosta eteenpäin ja pysähdyimme hissien kohdalle, joissa ei ollut ovia, joihin mahtui yksi ihminen kerrallaan ja ne liikkuivat koko ajan. Jatkoimme matkaa ja saavuimme istuntosaliin, jossa kaikki istunnot pidetään. Jäimme katsomaan vähäksi aikaa istuntoa, jonka jälkeen lähdimme takaisin koululle.

Kaupungintalo
kävimme kaupungintalossa, jossa meitä vastassa oli aulassa apulaiskaupungin johtaja, joka opasti meitä. Siirryimme hissillä yläkertaan, jossa saimme mehua ja pienen sämpylän. Menimme syömään eväitä istuntosaliin, jossa apulaiskaupungin johtaja samalla kertoi meille talon toiminnasta. Kun olimme syöneet ja apulaiskaupungin johtaja kertonut kaiken oleellisen jatkoimme kierrosta juhlasaliin, jossa meille ruvettiin kertomaan talon historiasta. Sen jälkeen kiersimme saleissa jotka olivat eri aikakausilta. Kävimme pienessä liikkeessä josta olisi voinut ostaa jotakin esim. muisto esineitä, jonka jälkeen lähdimme kotiin.

Ateneum
Tammikuussa 2015 kävimme ateneumissa katsomassa Sibeliuksen taidetta. Meillä oli opas mukana kertomassa Sibeliuksen elämästä

Stoan tykkää -työpaja
Maaliskuussa 2015 kävimme Itiksessä stoalla tykkää työpajassa. kävimme sellaisessa näyttelyssä katselemassa kuvia ja lopuksi kävimme maalaamassa kuvia rakkauteen liittyen akryyli väreillä, jonka jälkeen kuivasimme maalaukset ja saimme lähteä kotiin.

Kynttilä paja
Joulukuussa 2014 lähdimme Vuosaaresta Sörnäisen metroasemalle ja kävelimme sieltä Harjun nurisotalolle tekemään kynttilöitä. Puuvilla lanka dipattiin veteen ja steariiniin vettä oli 80% ja stearinia 20% jokainen sai tehdä 6 kpl kynttilöitä. Lopuksi kynttilät värjättiin, paketoitiin ja lähdettiin kotiin.

Peilipaja
Huhtikuussa 2015 kävimme Harjun nuorisotalolla tekemässä savesta peilejä. Peilien teko oli hauskaa ja helppoa lopuksi saimme maalata peilit ennen viimeistä polttoa.

Kirjapainopaja
Huhtikuussa 2015 kävimme harjun nuorisotalolla tekemässä muisti kirjoja. Saimme maalata kannet millaisiksi halusimme ja millä väreillä halusimme. Maalauksen jälkeen saimme paperi nipun ja sidoimme sivut ja kannet yhteen, jonka jälkeen saimme lähte kotiin.

Koskelan nuorisotalo
Marraskuusa 2014 kävimme koskelan nuorisotalossa tekemässä sormuksia. Sormusten teko oli hauskaa, helppoa sekä yksin kertaista. Sormukset olivat täyttä hopeaa mutta niistä ei olisi saanut kuin ehkä 20 senttiä kun olimme tehneet sormukset saimme lähteä kotiin

Stoan tanssiesitys
Maaliskuussa 2015 kävimme stoalla katsomassa tanssi esitystä sekä rap battlea.

Käräjäoikeus
Huhtikuussa 2015 kokoonnuimme aamulla Ruoholahden metroasemalle, josta lähdimme kävelemään kohti käräjäoikeutta. kävimme käräjäoikeudessa seuraamassa istuntoa se oli aika kiinnostavaa istunnon aikana tuli pari taukoa. Istunnon päätyttyä kävimme syömässä jossakin ravintolassa jonka jälkeen saimme lähteä kotiin

Liikka mylly
kävimme Liikuntamyllyssä Myllypurossa useampina kertoina.  Liikuntamyllyssä oli/on mahdollista suorittaa yleis urheilua, mahdollisuus pelata esim. sählyä ja korista. Kävimme myös yhdessä vaiheessa telinevoimistelu puolella sekä tanssi salissa.

Arena Center
Huhtikuussa 2015 kävimme kolmena kertana Arena Centerissä pelaamassa sählyä, kolmantena kertana pelasimme arabian JOPO-luokkaa vastaan, tiukka peli oli mutta meidän luokkamme voitti.

Uinti
Kävimme uimassa Vuosaaren uimahallissa, jossa jokainen sai näyttää että osaa uida vähintään 200 metriä

Keilaus
menimme keilaamaan Helsinginkadun urheilutalolle. Jakaannuimme muutamiin ryhmiin ja rupesimme keilaamaan, keilauksen jälkeen kävimme syömässä Hesburgerissa jonka jälkeen jokainen sai lähteä kotiin.

Eurokangas
kävimme luokkamme kanssa ostamassa materiaalia Eurokankaasta suunnittelemiamme vaatteitamme varten. Saimme itse päättää oman materiaalin tietysti koululla on tietty budjetti mitä noudattaa mutta muuten saimme päättää materiaalin.

Tutustumisen käynnit toisen asteen ammattioppilaitoksiin
olemme käynneet tutustumis käynneillä toisen asteen ammattioppilaitoksissa kuten mm.
-Stadin ammattioppilaitos lähihoitaja koulutus vilppulan toimipiste
-Merenkulkualan oppilaitos Kotka
-Keskuspuiston ammattikoulu autoala

-Stadin ammattiopisto
-Autoala
-Ravintola-ala
-Elintarvikeala
-Hiusala
-Vaatetusala
-Kosmetologi

-Järvenpään opisto
-Lastenhoitoala
-Perhetyö

-Sirkuskoulu Lahti
-Suomenliikemiesten kauppaopisto

Minigolf
Vietimme aamupäivän Minigolfia pelatessa meillä oli hauskaa ja rentoa meininkiä.malasimme takaisin Vuotalolle jossa tulostimme kuvat ja lähdimme kotiin.

Stadin ammattiopisto
-Autoala
-Ravintola-ala
-Elintarvikeala
-Hiusala
-Vaatetusala
-Kosmetologi
-Suomenliikemiesten kauppaopisto
Järvenpään opisto
-Lastenhoitoala
-Perhetyö
-Sirkuskoulu Lahti

Minigolf
Vietimme aamupäivän Minigolfia pelatessa meillä oli hauskaa ja rentoa meininkiä.

maanantai 4. toukokuuta 2015

Iltapäivämainontaa

Tänään 8F teki äidinkielen tunnilla omia mainoksia. Tässä maistiaisiksi tuotos:

Mukavaa oli!

Traileri: Aleksandra, Efua, Kerttu ja Sandra 8F